tarina

Tutustu verhoilijaan.

Verhoilija Hannele Janhonen

Intohimona vanhat huonekalut

Kiinnostukseni vanhoihin huonekaluihin on kulkenut mukanani jo vuosia. Olen aina viihtynyt vanhojen esineiden parissa, tehnyt löytöjä kotiin ja halunnut pelastaa vanhoja kauniita kalusteita. Verhoilijana minua viehättävät käsityön kauneus ja tinkimättömyys, jolla huonekalut on valmistettu. En usko kertakäyttökulttuuriin, vaan siihen, että hyvin tehty huonekalu ansaitsee pitkän elämän.

Olen suorittanut verhoilijan ammattitutkinnon Rajamäellä, Nurmijärvellä. Polkuni verhoilijaksi ei ollut ihan suoraviivainen. Verhoilijan tutkinnon lisäksi minulla on taustalla kauppatieteiden maisterin tutkinto ja työelämää takana palveluiden kehittämisen parissa. Kiinnostus vanhojen kalusteiden korjaamiseen ja säilyttämiseen johti kuitenkin lopulta verhoilijan opintoihin ja uuden ammatin löytymiseen. Haluan olla omalta osaltani pidentämässä kalusteiden elinkaarta, tarjota vaihtoehdon uuden ostamiselle ja inspiroida uniikkeihin korjattuihin  kalusteisiin.   

Oman verhoomon perustaminen oli luonteva jatkumo uudelle polulle. Verstas on minulle paikka, jossa yhdistyvät harkitseva ja tarkka työotteeni, luovuus sekä kunnioitus vanhaa kohtaan. Jokainen työ on yksilöllinen ja ansaitsee oman aikansa.

Verhoilija kisälli

Taideteollisuusalan ammattitutkinto 2025
TTS Työtehoseura, Rajamäki

Verhoilualan artesaani

Taideteollisuusalan perustutkinto 2023
TTS Työtehoseura, Rajamäki

Verhoomo Tuntu

Yrittäjänä 2023 alkaen

Kysy hinta-arviota huonekalullesi!

Onko sinulla tuoli, sohva tai muu huonekalu, joka ansaitsisi uuden elämän? Kysy rohkeasti hinta-arviota ja voit rauhassa pohtia seuraavaa askelta.

Tervetuloa!

Sähköposti

Puhelin

045 7837 6808

Osoite

Rihkamakatu 2

06100 Porvoo

Avoinna

Sopimuksen mukaan